Blogi: Minkälainen taukokulttuuri teillä on töissä?

Taukokulttuuri

Mitkä tekijät vaikuttavat työhyvinvointiin? Hyvät työkaverit ovat yleinen vastaus tähän kysymykseen. Lisäksi yrityskulttuurilla on vahva vaikutus siihen miten toimimme työssä. Asia joka sitoo nämä kaksi tärkeää asiaa yhteen, on työpaikan taukokulttuuri. Kahvitauot antavat tilaisuuden hengähtää töiden lomassa ja yhdessä kahvittelu vahvistaa yhteisöllisyyttä, silloin kun ihmiset kokoontuvat tauolla yhteen.  Kahvitauoilla on suomalaisessa työelämässä pitkä historia ja monet siihen liittyvät tekijät vaikuttavat työhyvinvointiimme; tietotyössä on tärkeää antaa aivoille lepohetki ja keholle liikuntaa lähtemällä liikkeelle omalta työpisteeltä, vastaavasti fyysistä työtä tekeville on hyvä istahtaa hetkeksi alas. Henkistä hyvinvointia edistää puolestaan mahdollisuus viettää hetki työkavereiden kanssa vapaamuotoisten asioiden parissa.

Tehokuutta haettaessa saatetaan helposti unohtaa taukojen todellinen merkitys tuottavuudelle ja napataan kiireessä kahvi omalle työpisteelle. Innostavat työtehtävät vievät myös monesti mukanaan ja asiantuntijatehtävissä tehdään intensiivisesti työtä omien tehtävien parissa. Tämä voi helposti luisua negatiiviseen kierteeseen, jolloin haasteeksi tulee työssä jaksaminen ja loppuun palaminen kun ei tule hengähdettyä, seurusteltua työkavereiden kanssa ja lähdettyä liikkeelle päivän aikana. Yhteisillä kahvitauoilla päästään rennolla tavalla tutustumaan työkavereihin toisesta näkökulmasta, viestittyä tärkeitä asioita ja samalla vahvistetaan yhteisöllisyyttä. Kun tiimissä tunnetaan kollegat hyvin ja koetaan luottamusta, on myös helpompi pyytää tarvittaessa apua ja keskustella työasiat läpi.

Yrityksen taukokulttuuri siirtyy myös nopeasti tavaksi nuorille, jotka aloittelevat työuraansa. Nuoret ovat innokkaita työskentelemään ahkerasti näyttääkseen taitonsa ja nappaavat nopeasti muiden toimintatavoista kiinni. Kiinnitetään siis huomiota työhyvinvointiin ja kokoonnutaan yhteen kahvittelemaan. 

Heidi Johansson

HR Partner, Paulig

Kuuntele asiaa töissä jaksamisesta Pauligin Tauolla-podcast sarjasta! Haastattelijana Anna Perho.

Taukokulttuuri Podcastit >